Background-image
tunnus
Tiedote yrityksille

Opiskelijan Kuopio.fi sivustoa on kehitetty yhdessä Kuopion kauppakamarin ja Kuopion yrittäjien kanssa. Sivuston yhtenä toiminta-ajatuksena on tiivistää yritysten ja opiskelijoiden välistä yhteistyötä.


Sivuston kautta on tarkoitus tuoda tiivistettyä tietoa alueen korkeakoulutusta tarjoavista oppilaitoksista. Näissä oppilaitoksissa opiskelijat suorittavat opiskeluun kuuluvia projektitöitä, harjoittelua sekä pääaineeseen liittyviä opinnäytetöitä.


Opintojaksoihin koulutusalasta ja opintokursseista riippuen kuuluu erilaisia projektitöitä, joita tehdään opettajan valvonnassa. Projektitöitä voivat olla esim. liiketalouden opinnoissa yrityksen markkinointisuunnitelman tai markkinointitutkimuksen tekeminen. Muotoilun puolella opiskelijoiden projektitöihin voi kuulua esim. yrityksen tila- ja kalustesuunnittelua.


Harjoittelu kuuluu pääsääntöisesti kaikkien amk- ja yliopisto-opiskelijoiden opintoihin. Harjoittelun tavoitteena on perehdyttää opiskelija ohjatusti erityisesti ammattiopintojen kannalta keskeisiin käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen työelämässä. Yritys hyötyy harjoittelijan tuomasta ajankohtaisesta tiedosta ja usein harjoittelu johtaa opiskelijan palkkaamiseen yrityksen vakituiseksi työntekijäksi.


Yrityksessä harjoittelun suorittava opiskelija tekee usein myös opinnäytetyön tähän yritykseen. Yleensä opinnäytetyö ajoittuu opintojen loppupuolelle ja liittyy aihealueeltaan opiskelijan pääaineeseen. Opinnäytetyön kautta yritys voi selvittää esimerkiksi oman toimialansa markkinatilannetta.


Ulkomaalaiset tutkinto-opiskelijat ovat oiva voimavara yrityksen kansainvälistymiseen liittyen. Ulkomaalaisten opiskelijoiden harjoittelun tehtävät voivat liittyä esimerkiksi markkinaselvitysten tekemiseen, viennin aloittamiseen tai kehittämiseen, kansainvälisen markkinoinnin tehostamiseen, materiaalihallintaan tai työyhteisön valmiuksien kehittämiseen toimia kansainvälisessä ja monikulttuurisessa työympäristössä.

Oppilaitokset

Savonia-amk
Savonia-ammattikorkeakoulu on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista. Asiantuntijaorganisaatiomme kouluttaa vahvoja osaajia seitsemällä eri koulutusalalla. Monipuoliset koulutusohjelmamme tarjoavat mahdollisuuden opiskella tutkinto päiväopiskeluna tai työn ohessa sekä joustavasti Avoimessa ammattikorkeakoulussa. Koulutusyksikkömme ovat Kuopiossa, Iisalmessa ja Varkaudessa.


Savonia-ammattikorkeakoulu palvelee aktiivisesti ympäröivää työelämää. Tutkimus- ja kehitystoimintamme tarjoaa osaavaa palvelua ja yksilöllisiä ratkaisuja yritysten ja työyhteisöjen kehittämistarpeisiin. Yhteistyö, verkottuminen ja kansainvälisyys ovat toiminnan keskeisiä menestystekijöitä.


Savonia-amk

Itä-Suomen yliopisto
Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyivät Itä-Suomen yliopistoksi vuoden 2010 alussa. Itä-Suomen yliopisto on yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista. Uudessa yliopistossa on noin 14 000 opiskelijaa ja siellä työskentelee lähes 3000 henkilöä.


Yliopistolla on kampukset Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Monialainen yliopisto tarjoaa opetusta yli 100 pääaineessa. Tiedekuntia on neljä: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta.

Itä-Suomen yliopisto

Harjoittelu


Savonia-amk

Harjoittelun tavoitteena on perehdyttää opiskelija ohjatusti erityisesti ammattiopintojen kannalta keskeisiin käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen työelämässä.


Yritykset ja yhteisöt voivat saada itselleen kehittymiskykyisiä yhteistyökumppaneita jo opiskelijoiden opintojen kuluessa. Opiskelijat ovat motivoituneita työntekijöitä, joilla on tarjota viimeisintä tietoa omalta alaltaan. Yhteistyö opiskelijoiden kanssa antaa yrityksille ja yhteisöille tilaisuuden luoda kestävät kontaktit tulevaisuuden osaajiin, ja opiskelijat saavat tuntumaa työelämään ja työyhteisöihin jo opiskeluaikanaan.


Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta auttaa sinua harjoitteluun liittyvissä asioissa ja kysymyksissä. Tiedustelut jari.smolander(ät)savonia.fi,puh. 044-7855069
Jobstep.net

Tarjoa työharjoittelupaikkoja
http://portal.savonia.fi/amk/tki-ja-palvelut/haetko-tyollesi-tekijaa/tarjoa-tyota-opiskelijalle

Yhteystiedot
http://portal.savonia.fi/amk/tki-ja-palvelut/haetko-tyollesi-tekijaa/ura-ja-rekrytointivastaavat


Itä-Suomen yliopisto

Työharjoittelu yliopistossa
http://www.aarresaari.net/harjoittelija.htm

Tarjoa työharjoittelupaikkoja
https://www.uef.fi/opiskelu/ilmoitaharjoittelutaityopaikasta

Yhteystiedot
https://www.uef.fi/opiskelu/urapalvelujenyhteystiedot

 

Opinnäytetyöt


Savonia-amk

Ammattikorkeakoulut ovat keskeisessä asemassa osaamisen ja tutkimustiedon siirtämisessä oman toiminta-alueensa yrityksiin. Ammattikorkeakoulujen työelämäyhteistyö on monipuolista, mutta osaamisen ja tutkimustiedon siirron kannalta vakiintuneimmat toimintamallit ovat opinnäytetöiden toteutuksessa.


Opinnäytetyö on ammattikorkeakouluopintoihin kuuluva opiskelijan oppimisprosessi, jota oppilaitoksen ja opinnäytetyön toimeksiantajan edustaja ohjaa. Opinnäytetyö mahdollistaa hyvin pitkälle menevän toimeksiantajan tarpeiden mukaisen tavoite- ja toiminta-asetuksen. Opinnäytetyöprosessissa voidaan hyödyntää sujuvasti koko ammattikorkeakoulun sekä opetus- että TKI-toiminnon osaaminen ja alan tutkimustieto.


Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta auttaa sinua opinnäytetyöhön liittyvissä asioissa ja kysymyksissä. Tiedustelut jari.smolander(ät)savonia.fi,puh. 044-7855069


Tarjoa opinnäytetyöaiheita
http://portal.savonia.fi/amk/tki-ja-palvelut/haetko-tyollesi-tekijaa/tarjoa-tyota-opiskelijalle

 

Itä-Suomen yliopisto
Opinnäytetyö yliopistossa

Tarjoa opinnäytetyöaiheita
https://www.uef.fi/opiskelu/ilmoitaopinnaytetyonaiheesta


Yhteystiedot
https://www.uef.fi/opiskelu/urapalvelujenyhteystiedot


 

Projektityöt


Savonia-amk

Savonian opiskelijat toteuttavat opinnoissaan työelämälähtöisiä projekteja alueen yrityksille ja organisaatioille. Projektit voivat olla opiskelijoiden yksilötyönä tai ryhmässä toteutettuja työ - ja elinkeinoelämän kanssa yhdessä sovittuja erimuotoisia oppimis- ja kehittämistehtäviä. Projektit tarjoavat alueen työ- ja elinkeinoelämälle hyvän mahdollisuuden saada kehittämispanoksia omaan toimintaan.

Ota yhteyttä projektiaiheissa Savonian yksiköiden ura- ja rekrytointivastaaviin:

http://portal.savonia.fi/amk/tki-ja-palvelut/haetko-tyollesi-tekijaa/ura-ja-rekrytointivastaavat


Ulkomaalaiset tutkinto-opiskelijat

Ulkomaalaiset tutkinto-opiskelijat ovat oiva voimavara yrityksen kansainvälistymiseen liittyen. Ulkomaalaisten opiskelijoiden harjoittelun tehtävät voivat liittyä esimerkiksi markkinaselvitysten tekemiseen, viennin aloittamiseen tai kehittämiseen, kansainvälisen markkinoinnin tehostamiseen, materiaalihallintaan tai työyhteisön valmiuksien kehittämiseen toimia kansainvälisessä ja monikulttuurisessa työympäristössä.


Savonia-amk

Tarjoa harjoittelupaikkaa tai opinnäytetyöaihetta
http://portal.savonia.fi/amk/tki-ja-palvelut/haetko-tyollesi-tekijaa/tarjoa-tyota-opiskelijalle

Yhteystiedot
http://portal.savonia.fi/amk/tki-ja-palvelut/haetko-tyollesi-tekijaa/ura-ja-rekrytointivastaavat


Yliopisto

Tarjoa harjoittelupaikkaa tai opinnäytetyöaihetta
https://www.uef.fi/opiskelu/ilmoitaharjoittelutaityopaikasta

Yhteystiedot
https://www.uef.fi/opiskelu/urapalvelujenyhteystiedot


Mainosta opiskelijankuopio.fi:ssä!

Opiskelijankuopio.fi tarjoaa yrityksille mahdollisuuden tavoittaa Kuopion seudun lähes 15 000 korkeakouluopiskelijaa. Keskitetty palvelu palvelee sekä opiskelijoita että yrityksiä aiempaa tehokkaammin.

Opiskelijaedut ja -alennukset

Kaikki Opiskelijankuopio.fi -sivustolla julkaistavat opiskelijaedut ja -alennukset perustuvat yrityksen ja Opiskelijan Itä-Suomi ry:n väliseen, kirjalliseen alennussopimukseen. Sivustolla julkaistavan opiskelijaedun tai -alennuksen on perustuttava voimassa olevaan valtakunnalliseen opiskelijakorttiin opiskelijaetusopimuksen mukaisesti.

Opiskelijaetusopimus tehdään pääsääntöisesti kalenterivuodeksi. Etu on voimassa toistaiseksi, jonka aikana etua voi muuttaa niin usein kuin on tarpeen. Hinta sopimuskaudelta on 50,00€ (+ALV 23 %) per edun tai alennuksen tarjoava toimipaikka.

Ilmoitussopimukset (verkkobannerit)

Verkkobanneri OpiskelijanKuopio.fi -sivustolla maksaa 100,00€/kk (+ALV 23 %) per kategoria (etusivu, asunnot, työpaikat jne). Minimi aika bannerimainokselle on 2 kuukautta.

Aineistovaatimus:
- koko 150 * 60 pikseliä
- tiedostomuoto .jpg tai .gif

Tapahtumat ja yhteistyöhankkeet

Opiskelijan Itä-Suomi ry on kiinnostunut opiskelijoita ja opiskelijatoimintaa kehittävistä yhteistyöhankkeista. Ottakaa yhteyttä, mikäli yhteisöllänne on ajatus mahdollisesta yhteistyöstä!

Lisätietoja / Opiskelijaetu- ja ilmoitussopimukset:

Jari Smolander (y-tunnus: 2332447-0)
myynti [ät] opiskelijankuopio.fi
m. +358 44 785 5069